torstai 21. kesäkuuta 2018

Luomumuori: Ruokahävikki kuriin ja sesonkituotteet kunniaan

Otsikon asiat valikoituivat tämän vuoden luomumarkkinoiden teemoiksi. Ne virittivät tämmöisen vanhan muorin muistelemaan omaa lapsuuttaan. Silloin kummastakaan asiasta ei ollut tarvetta puhua.

Muorin lapsuudessa ruoka ei ollut kaikilta osin itsestäänselvyys. Liha, voi, kananmunat ja sokeri olivat hintavia. Sotavuodet olivat takana. Niiden aikana puute oli ollut taatulla vielä suurempi kuin muorin lapsuudessa. Silti en muista kompostiin päätyneen koskaan mitään syötäväksi kelpaavaa. Jos perunoita oli keitetty enemmän kuin kerralla syötiin, niistä tehtiin lohkoperunoita seuraavan päivän ateriaksi. Ylijäämäpuuro paistettiin ja se olikin parempaa kuin alkuperäinen. Oli sanonta: joka keitetyn paistaa, se makean maistaa. Jopa pulloruokintavauvalta syömättä jäänyt maito käytettiin pannukakkuun.

Kylällä toimi iso meijeri, joka jalosti valtaosan maidosta emmentaljuustoksi. Hera oli meijerin sikalan possujen ruokaa.

Siihen aikaan kaupoissa myytiin peruselintarvikkeita, joista suurin osa oli kohtuullisen säilyvää tavaraa. Ruoka valmistettiin raaka-aineista kotona. Tämän päivän ihmiset ovat tottuneet puolivalmisteisiin ja eineksiin, joiden kirjo kaupan hyllyillä on valtava. Vaikka niiden "hyllyikä" on pyritty maksimoimaan kaasulla tai säilöntäaineilla, niin silti niitä jää myymättä päätyen jopa jätteeksi. Ilahduttavaa on kuitenkin, että asia on tiedostettu. Silloin on toivoa muutoksesta.

Entä sitten satokausiajattelu. Sana on uusi, mutta asia ikivanha. Niin oli menneisyydessä pakko toimia. Sitä syötiin, mitä oli käsillä. Lounais-Suomessa - muorin lapsuusmaisemissa – liki jokaisen pihalla oli omenapuita. Syksyisin koulusta palattua maha täytettiin pudokkailla. Onneksi oli erilaisilta maistuvia lajikkeita. Viimeisenä syötiin happamet Antonovkat. Sitten alkoi kellariin säilötyn syönti: perunoita, porkkanoita, lanttua, punajuuria, omenasosetta, puolukkasurvosta, mansikka- ja mustaherukkamehua.... Ja miten ihanalta tuntui talven jälkeen kevät, kun vihreää alkoi pilkottaa: löytyi suolaheinää ja ketunleipää, joiden kirpakka maku on vieläkin syvällä makumuistoissa. Mustikankukat maistuivat makeilta, mutta männyn vuosikasvaimet eivät itselleni maistuneet, vaikka kaverit sanoivat niiden muuttuvan suussa purkaksi.

Satokausiajattelu on monesta näkökulmasta katsottuna järkevää. Jos sato käytetään suoraan korjuun jälkeen, sen ravintoarvo on parhaimmillaan, maku samoin. Hintakin on silloin edullisimmillaan. Pitkiltä kuljetusmatkoilta vältytään. Eli viisasta ajattelua kaikin puolin.

Tervetuloa kuuntelemaan tämän vuoden luomumarkkinoille molempien aihealueiden todellisia asiantuntijoita.


Inga Nuojua
luomumuori







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti